11.05.2010 Ei liittovaltioon kriisin varjolla

Eteläisen Euroopan kulutusjuhlien lasku on langennut euromaiden maksettavaksi. Ensin rahan lainaamisen Kreikalle piti olla meille suorastaan ”bisnestä”. Sitten puheet kääntyivät meidän osaltamme puolen miljardin apupakettiin, joka vuorostaan kolminkertaistui yhdessä yössä.

Nyt hallitus esittelee tyytyväisenä 8 miljardin euron lainantakausta. Ei enää Kreikalle, vaan avoimena piikkinä Euroopan rahaliiton vapaamatkustajille yhdessä ja erikseen. Kaiken sanotaan muka tulleen yllätyksenä - jos näin, millä pätevyydellä yhteisiä asioitamme hoidetaan?

Siinä missä kyseiset sitoumukset yritetään puhaltaa korkealta ja kovaa eduskunnan läpi, vaisua pitelee myös vasemmisto-opposition vastarinnan kanssa. Kysyisikö liikaa rohkeutta myöntää kriisin todelliset syyt, kun niitä on ollut itse aiheuttamassa? Suomi vietiin mukaan yhteisvaluuttaan kevyin mielin, oletettuja etuja korostaen ja riskit visusti vaieten. Nyt maksetaan huonoon seuraan lähtemisestä.

Päättäjiä yhdistää halu olla nopeasti ja täsmällisesti huolissaan muiden maiden ongelmista. Olisivatpa myös suomalaiset yhtä onnekkaita ja tärkeitä – rahalle löytyisi käyttöä lähempääkin. Omiakin peruspalveluja karsitaan ja rakennukset rapautuvat. Ei ole enää kohtuullista käydä työntämään miljardeja muiden virheiden paikkailuun. Ja kestääkö kannettu vesi kuitenkaan kaivossa; entä jos tämä on vasta alkua?

Tapahtuneesta ei saa tulla ennakkotapausta EU-asioiden hoitamiselle. Liian merkittäviä asioita päätettiin nyt muutaman ministerin viikonlopun mittaisissa neuvotteluissa. Kiire ja uhkakuvat ovat käteviä vallankäytön keinoja. On tarkkaan vahdittava, etteivät Euroopan liittovaltion havittelijat tee tästä kriisistä pyrkimystensä tekosyytä. Valta ja vastuu omista asioista tulee kuulua kansallisvaltioille - nyt ja jatkossa.

01.05.2010 Työlläkin elää?

Elämme parhaillaan työriitojen kevättä. Uutisia lakoista ja työsuluista sekä muusta riitelystä kuulostaa tulevan joka suunnalta. Tyhjiä kaupan hyllyjä katsellessa ihmetyttää, kellä on varaa tähän tuhlaukseen ja kenen intressi on rasittaa ehkä vasta pahimman laman ohittaneen maan taloutta tällä tavoin. Välitöntä syytä etsiessä, on muistettava että hajautettu ratkaisu ja liittokierros olivat työnantajajärjestöjen taustavaikuttajineen tahto. Hajota ja hallitse - kyselemättä mitä lysti maksaa kansakunnalle?

Eipä silti, että toinenkaan puoli voisi ylpeillä vastuullisuudellaan. Työtä koskevien lakien ja sopimusten noudattamisen vaikeus on merkillistä. Miksi kuullaan jatkuvasti laittomista työnseisauksista ja mielenilmauksista? Työmarkkinajärjestöjen ei tulisi vaikeuttaa ihmisten työllistämistä. Mielestäni on aina ollut vaikea ymmärtää ideologiaa, että korotetaan väen vängällä palkkoja vaikka suoraan tiedetään sen aiheuttavan irtisanomisia. Sanomatta jää mutta tarkoitetaan, että "joutaahan ne määräaikaiset mennä".

Työelämässä on syytä muistaa kaikkeen muuhunkin elämään yleistettävä sääntö; oikeus tulee ennen velvollisuutta vain sanakirjassa. Velvollisuuksia on myös työn teettäjällä. Vaikkakin on lähtökohtaisesti laillista teettää työ sillä joka haluaa sen tehdä, viimeaikaiset yritykset murtaa lakkoja liittojen ulkopuolisella työvoimalla sekä muu kiusanteko laillisia työtaisteluita kohtaan on tuomittavaa. Sellaisella toiminnalla vain sahataan yhteistä oksaa, kun hitaasti syntyvään sekä nopeasti rikkoutuvaan luottamukseen lyödään tarkoituksella syviä lommoja. Työntekijät eivät ole tuotantokoneita, vaan ajattelevia ja muistavia ihmisiä.

Harmaa talous ja suoranainen rikollisuus rehottavat. On jo vuosikaudet tiedetty että kustannuspaineissa tuskaileva valtiollinen ja julkinen sektori ei paljon kysele urakoitsijoiden alihankkijaketjun viimeisten lenkkien asianmukaisuutta. Tämä ilmenee käytännössä rehellisen yrittäjän perikatona ja laillista palkkaansa vaativien suomalaisten työntekijöiden työttömyytenä. Tilaajan vastuuta on kyllä vaadittu parannettavaksi esimerkiksi alv-ketjun muuttamisella, vaan ettei sekin jäänyt julkisuustempun asteelle?

Tuoreen tutkimuksen mukaan kansa tietää taas asian todellisen laidan. Joka kolmas nimeää työttömyyden tällä hetkellä yhteiskunnan suurimmaksi ongelmaksi. Sen jälkeen tulevat perässä mm. vaalirahasotkujen herättämät korruptioepäilyt sekä maahanmuuttokysymykset. Maailmojen syleily ja ekouskonnollisuus loistavat poissaolollaan. Valtapuolueiden poliitikot ovat kuitenkin lähinnä keskittyneet halpaan suosion kalasteluun kyseisillä ongelmilla. Pitelee hiljaista, kun kysytään oikeita keinoja asioiden korjaamiseksi.

06.02.2010 Arvovalta ja parlamentarismi

Eduskunnan arvovalta on noussut puheenaiheeksi kohutun puhemiesäänestyksen myötä, jossa kansanedustajat äänestivät suljetussa lippuäänestyksessä tietyiltä osin odottamattomasti. Kenellä sitten on oikeus odottaa eduskunnalta ja mitä. Ettei asian dramatisointi johtuisi osaltaan valtapuolueiden sisäpiirin pelosta suljetun äänestyksen laajenemisesta vaikkapa koskemaan hallituksen luottamusta? Siinä vasta ”väärin äänestämisen” mahdollisuuksia olisikin.

Eduskuntaa on aiheestakin syytetty ammattimaisten napinpainajien kokoukseksi ja ihmetelty mistä edustajille maksetaan palkka. On vaikea nähdä millä tavoin se arvovalta ainakaan alenee, jos kansanedustajat edes jossain symbolisessa asiassa uskaltavat toimia toisin kun puolue-eliitistä sanellaan. Tosin kyse on enemmänkin sirkushuveista kun aidon keskustelun avaamisesta jostain asiakysymyksestä. Sellainen olisi liikaa vaadittu ”keskeneräisten asioiden” ja ”yhdessä sovittujen päätösten” kulttuurissamme.

Viime aikoina suuntaus on ollut viedä eduskunnalta jopa kumileimasimen painoarvo ja käyttää sitä lähinnä kynnysmattona. Vielä puoli vuotta mielikuvituksen asteella olevasta Keskustan uudesta puheenjohtajasta tehdään jo innolla pääministeriä - eduskunnan siunausta pidetään muodollisuutena. Tilanne on varsin nurinkurinen, koska perustuslain mukaisessa parlamentarismissa ei tunneta puoluekuria ja kansanedustajien yläpuolella on vain kansa. Todellisuus on toisenlainen.

Puolueen puheenjohtajilla ei ole valtakirjaa kansalta tai useimmissa puolueissa edes omilta maksavilta jäseniltä. Silti tällaista henkilöä ollaan kiilaamassa suoralla kansanvaalilla valitun presidentin ohi. Eliitti pyrkii korupuheissaan eroon yhden miehen tai naisen sooloilusta, mutta toisella kädellä rakennetaan uutta harvainvaltaa. Niistä harvoista vallankäyttäjistä pääsee jatkossa päättämään entistäkin harvempi – tässäkin on otettu mallia parlamentarismin ”hyötykäyttäjien” esikuvasta EU:sta.